I1. I1-haploa levisi Suomeen useana aaltona, mutta pääryhmät tulivat jo ennen ajanlaskun alkua ja siten ennen viikinkiaikaa. Suomalaisten I-haploisten pääryhmän isälinjan alkuperä kuuluu varhain, todennäköisesti yli 2000 vuotta sitten, Varsinais-Suomen alueelle tulleeseen haaraan. Tämän yleisin alahaara (I-L287) syntyi noin 1900 vuotta sitten Satakunnassa tai Pirkanmaalla.

Pyrröt kuuluvat laajempaan alaryhmään I-Y17220, jota on edeltänyt mutaatio I-Z2045. Sekin on tapahtunut nopeasti ajanlaskun ensimmäisillä vuosisadoilla pian I-L258:n jälkeen. I-Y17220 on tapahtunut muutama sata vuotta myöhemmin, sen ollen YFullin arvion mukaan noin 1300 vuoden ikäinen mutaatio.

Se on syntynyt joko oletettavasti vielä Satakunnassa tai Varsinais-Suomessa. Kuitenkin kaikkien tästä mutaatioista polveutuvien yhteinen kantaisä olisi lähempänä eli keskimääräisten mutaatioarvojen perusteella rautakauden lopulla, noin 1100–1200-luvulla. Myös seuraava mutaatio I-BY32822 on seurannut pian tätä. Kun päästään viimeiselle tämänhetkiselle oksalle (I-Y50616), olemme edenneet Pyrröjen haarautumaan.

Mistä esivanhempamme on kotoisin? Meitä kiinnostaa, olivatko hänen esivanhempansa niitä, jotka tulivat Karjalaan 1600-luvulla Savosta? Savosta siirtyneet tulokkaat saattoivat olla toki "paluumuuttajiakin" - Savoa kun oli aiemmin asutettu Laatokan Karjalasta käsin. Toisaalta karjalainen ortodoksisukukin saattaa olla läntistä alkuperää (esim I-haploryhmää).

 

Esim. Kurkijoen muinaislöydöt kertovat lännestä tulleesta asutuksesta jo 800-luvulla. Vikingit purjehtivat idäntiellään myös Laatokalla.  Heidän perimäänsä lienee jäänyt seudulle? Viipuri houkutteli aikoinaan kauppiaita niin Saksasta kuin Baltistakin. Sieltäkö siis? DNA-sukututkimus antaa mahdollisuuden saada tämäntyyppisiin kysymyksiin vinkkejä ja vastauksia. Entä onko Luovutetun Karjalan eri alueilla havaittavissa toisistaan poikkeavaa geneettistä alkuperää?

Pyrrön suvun DNA- jatkotutkimukset

 

Pyrrön sukuseura ry, on tehnyt neljän muun DNA- oksahaaraan (I-Y59616) kuuluvan suvun kanssa sopimuksen yhteistutkimuksesta.

Savon Kaukosten sukuseura, Olavi Nissinen, J. Nissinen ja M. Laaksonen sukuhaarat. Tutkimuksen tekee sukututkija FM Ari Kolehmainen. Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet. menneenjaljet.fi

 

OLAVI NISSINEN

Mikko Tuomaan poika Nissinen  s. 1727 Hunttila, Impilahti,  k. 18.5.1777 Hunttila, Impilahti 

 

SAVON KAUKOSET

 

J.I NISSINEN

Peter Nissin, 1669

 

MAURI LAAKSONEN

Johan Möller, Sotilas, korpr.s. 25.07.1740 Vehmaa?, k. 18.05.1813 Vehmaa, Mylly.

 

Tutkimus valmistuu syksyllä 2023.

 

 

Finland DNA, Suomi DNA

 

Finland DNA - Background | FamilyTreeDNA

DNA-testin näytteenantopakkauksen tilauslomake, jolla samalla liityt Finland DNA-vertailuprojektin jäseneksi.

 

http://www.familytreedna.com/group-join.aspx?&group=Finland&vGroup=Finland

"Kurrinsuku" linkistä: löytyy erittäin kattavasti ja selkeästi tietoa mitä DNA- tutkimus sisältää.

 

https://www.kurrinsuku.net

Pyrröt kuuluhat haploryhmään I1

Asiakirjatutkimuksia 2 kpl vielä saatavissa,tilaukset spostilla.

à 20€ / kpl, sis.postimaksut

Tutkimuksen tilanne;

Uudet DNA-tulokset ovat vieneet tutkimuksen mielenkiintoiseen suuntaan. On osoittautunut, että Nissisten suku on aiemmin luultua keskeisempi koko ala haploryhmässä. Impilahden ja Ruskealan Soanlahden Nissiset sekä Soanlahden Pyrrön suku ovat SNP-mutaatioiden tasolla jokainen yhtä läheistä sukua keskenään.

Tutkimus on johtanut tarkkaan Nissisten suvun läpikäymiseen 1500 - 1600-luvuilta. Olen käynyt aluksi poikkileikkausvuosilta veroluetteloita läpi ja poiminut Savon ja Karjalan Nissiset ylös. Täydennän poikkileikkausotetta niin, että lopulta jokaisen saatavilla olevan vuoden (välistä asiakirjojen on tuhoutunut tai niitä ei ole laadittukaan) asiakirjat ovat käyty läpi.

 

Ari Kolehmainen